Ateljé Tuuli Sotamaa

Luontoni kuvia
“Olen kasvanut ja elänyt luonnon ympäröimänä ja ollut aina lumoutunut luonnon ja eläinten aitoudesta, herkkyydestä ja voimasta. Olen tutkaillut kasveja ja tarkkaillut eläimiä. Olen istunut hiljaa ja seurannut eläimiä niiden omissa elinympäristöissään. Olen nähnyt luottamuksen tai sen puutteen ja imenyt itseeni luonnon sanattomia tarinoita. Näistä tarinoista teokseni saavat alkunsa.
Teoksissani todellisuus ja mielikuvitus sulautuvat yhteen luoden maailmoja, joissa tuttuus ja ennen näkemätön kietoutuvat toisiinsa. Ne ovat yksityiskohtia täynnä olevia mieleni kuvia, jotka pyytävät katsojalta aikaa ja huomiota avautuakseen kokonaan. Teokseni syntyvät kärsivällisyydellä, ilman kiirettä, tarjoten rauhan pysähtymiselle ja pohdiskelulle. Haluan johdattaa ihmiset elämän ihmeiden äärelle, näkemään sellaista, mikä usein jää huomaamatta.”





Luonto, ystäväni
Taiteilija
Tuuli Sotamaa luo teoksia, jotka punovat yhteen todellisuutta ja mielikuvistusta. Hänen työskentelytapansa on hienovarainen ja yksityiskohtainen. Usein hänen teoksensa ovat kuin kuiskauksia maailmasta, jonka voi kohdata vasta kun pysähtyy. Hänen teoksissaan näkyy luonnon syvä kunnioitus ja tarve suojella sen monimuotoisuutta.
Muotoilija
Tuuli Sotamaa on monipuolinen muotoilija, joka on erikoistunut luomaan voimakkaan aistillisia teoksia, joiden keskiössä on ihmisten kokemus. Hän on toiminut muotoilijana yli 20 vuoden ajan toteuttaen vaativia suunnittelutehtäviä niin yrityksille, yksityishenkilöille kuin kulttuuri-instituutioille ja yliopistoille
Tuulin erikoisosaamista on kokonaisvaltaisten konseptien luominen sekä herkkyys ja kyky tulkita eri näkökulmia, kulttuureja ja tavoitteita ja muuttaa ne teoksiksi, kuviksi, elämyksellisiksi ympäristöiksi tai esineiksi. Vaikka mittakaava ja media vaihtelevat, hänen työnsä saa aina alkunsa halusta herättää herättää mielikuvia ja luoda mieleenpainuvia kokemuksia. Hänen työskentelyn motiivina on toteuttaa projekteja, jotka yhdistävät tiedon, taiteen ja tunteen ja joiden tavoitteena on saada aikaan muutoksia ihmisten ajattelussa tai käyttäytymisessä.